Luettiin tänään lehdestä T:n kanssa juttu, missä kerrottiin miten jotain siirtotyöläistä oli kusetettu oikein huolella. Hän oli kovasti tulossa Bahrainiin räätäliksi ja maksoi siitä välittäjälle pitkän pennin, mutta päätyikin rakennustyöläiseksi alle puolella luvatusta palkasta.

Niinpä niin, näitä tarinoita varmaan löytyy ympäri maailmaa, siinä ei ole mitään uutta. Mutta me jäimme miettimään palkkaeroja. Tämä kyseinen siirtotyöläinen sai palkkaa vain 40 dinaaria kuussa, eli n. 80 euroa. En tiedä mikä on keskimääräinen palkka Bahrainissa, varmasti enemmän kuin tuo summa, mutta luulenpa että iso osa siirtotyöläisistä joutuu pärjäämään suurinpiirtein samansuuruisella rahalla. Tämän kaiken lisäksi työnantaja luultavasti on ominut hänen passinsa, hän joutuu tekemään pitkää päivää ja asumaan ala-arvoisissa olosuhteissa kimppamajoituksessa parinkymmenen muun miehen kanssa.

Ja minä kun jäin miettimään pari päivää sitten oliko ruuat kotiimme toimittaneelle miehelle antamani tippi liian pieni -tämän tiedon valossa se oli luultavasti melkein puolet siitä mitä mies tienaa yleensä päivässä!

Minkähän takia täällä on päädytty tällaiseen systeemiin?