Olipahan muuten kokemus yrittää päästä uudenvuodenaattona kotiin. Tämä on pitkä ja monipolvinen tarina, joten koittakaa jaksaa:

Vietin päivän aavikolla, ja kun olin heittänyt ystäväperheen kotiin, käänsin auton nokan kotia kohti. Huristelin hyvää vauhtia highwayllä huudattaen joululahjaksi saamaani Madonnan levyä, kunnes kaikki stoppasi. Yllätys.

Kun yritin kääntyä kotikatumme risteyksestä, vastassani oli mieletön liikennekaaos. Syy: olivat sitten päättäneet sulkea kadun. Mieletön sekasotkuhan siitä tuli, ja bahrainilaiseen tapaan tyytymättömyys ilmaistiin autontorvikuorolla. Jumituksesta tuli hetkessä valtava, sillä kadunpätkä ei siinä kohtaa ole kovin pitkä, ja highwayltä kääntyi tielle koko ajan paljon autoja.

Odotin ruuhkan keskellä kymmenisen minuuttia, kunnes vihdoin pääsin luikertelemaan pois.

Kävin heittämässä uukkarin hetken matkan päässä ja yritin Exhibition Roadille toisesta liittymästä. Samassa kun olin kääntynyt ryhmittymiskaistalle tajusin, että sekin väylä oli tukittu.

Tällä kertaa edessä oli edellistä vielä suurempi kaaos. Liittymä oli highwayllä, ja taas tie oli hetkessä aivan tukossa. Täällä kun ei ole tapana kiltisti jäädä odottamaan jonon hännille, vaan kiilaten yritetään päästä jonon ohi etummaiseksi. Tuloksena oli tulppa, joka esti koko kolmikaistaisen highwayn liikenteen lähes täydellisesti. Vain yksi kaista veti jotenkuten.

Nyt odotin ruuhkassa reilut kaksikymmentä minuuttia. Aloin jo huolestua, sillä alun perinkin minulla oli vain  reilu tunti aikaa ennen kuin minun piti hakea T töistä. Olin suunnitellut käyväni suihkussa ja laittautuvani valmiiksi, sillä tiesin, että T halusi lähteä baanalle. Aikataulu kusi tässä vaiheessa pahasti.

Viimein pääsin taas luikertelemaan pois ruuhkasta, ja satuin pääsemään tien sulkeneiden poliisien viereen. Huikkasin heille ikkunasta, onko mikään väylä Exhibition Roadille auki. Poliisi katsoi minua vähän hölmistyneen näköisenä, osoitti liittymää ja sanoi, että tie on nyt auki.

Paska! Just kun olin lähtenyt siitä pois! Enkä tietenkään päässyt enää takaisin...

Ei muuta kuin takaisin siihen ensimmäiseen risteykseen rukoillen, että sekin olisi jo avattu. Onneksi oli, ja pääsin kotiin. En juuri muuta ehtinyt kun pestä naamani kun piti taas astua auton rattiin hakemaan murua. Matkalla näin, että jaahas, olivat sitten taas sulkeneet Exhibition Roadin. Siinä vaiheessa oli enää pari tuntia vuoden vaihtumiseen, ja aloin epäillä, että vuosi taitaa osaltamme vaihtua ruuhkassa istuessa.

T oli tietysti reilu puoli tuntia myöhässä. Vuoden vaihtumiseen oli vajaa tunti siinä vaiheessa kun lähdimme lentokentältä kotia kohti. Kotinurkilla totesimme, että tie oli edelleen suljettu ja jumitus highwayllä entistäkin pahempi. Saimme vartin matkaan kulumaan melkein kolme varttia.

Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin parkkeerata auto vastapäisen puiston parkkipaikalle ja kävellä kotiin. Ehdimme kotiin paria minuuttia ennen puoltayötä, korkkasimme shamppanjapullon ja skoolasimme kun vuosi vaihtui, katsellen olohuoneen ikkunasta highwayn toisella puolella kököttävää autoamme.

Turha kai sanoakaan, että mihinkään baariin emme sitten enää lähteneet...

p.s. tien sulkemisen syy oli kai se, että aikaisempina vuosina Hooran alueella oli ollut paljon järjestyshäiriöitä. Alueella on paljon baareja, jotka vetävät vähän epämääräistä porukkaa. Kun kävelimme kotiin huomasimme, että kaikkien (paitsi meidän) alueelle kävellen pyrkivien paperit tarkastettiin. Jokaisessa sisääntulokohdassa seisoi poliisi vahtimassa.

Hassua sinänsä, sillä mielestäni asuinpaikkana Hoora ei ole sen kummempi kuin muukaan paikka Bahrainissa. Talomme lähistöllä kun ei onneksi ole pahemmin baareja. Raivostutti kyllä niin saamaristi, kun ei omaan kotiinsa meinannut päästä kun toiset eivät osaa käyttäytyä!