Sain vihdoin aikaiseksi käydä kampaajalla. Muru antoi joululahjaksi lahjakortin yhteen kauneussalonkiin, ja eilen vihdoin muistin soittaa ajan. Olin jo niiiiiiiin kyllästynyt pitkiin hiuksiini, että riemusta hihkuen loikin salonkiin tietäen että pian pääsen niistä eroon.

Salongissa oli rento meininki. Kaksi kampaajaa, molemmat miehiä, aurinkolasit päässä ja hiukset rennosti pörrössä. Seassa kolme naista auttelemassa. Hieman hymyilytti, kun odotellessani että omat raidat valmistuvat katsoin vastapäiseen tuoliin, missä apulainen piteli fööniä ja kampaaja harjaa. Kaksi ihmistä tarvittiin siis hiusten kuivaamiseen.

Minunkin pääni kimpussa hääräsi välillä kampaaja ja apulainen. Kampaaja laittoi väriainetta päähän samalla kun apulainen asetteli foliopaloja sopiviin kohtiin. Ja käsieni kimpussa oli yksi apulainen tekemässä manikyyriä. Eikä kampaajat tietenkään voineet pestä hiuksia tai asetella suojakaapuja tai lakaista hiustenpätkiä lattialta, ne kaikki olivat naisten töitä! Maestrot säästivät voimiaan luomistyöhön.

Mutta minulla oli mukavaa, ja Michel oli mukava tyyppi. Ja teki mitä tilattiin, eli hommasi minulle täysin uuden lookin!

30154.jpg

Edit: Yleisön pyynnöstä: "tadaa!"

30334.jpg