Eilen oli taas arabian kielen tunti. Opettaja, nuori nätti arabialaisnainen, uhkasi meitä terrori-iskulla. Joka toteutetaan puhelimitse.

Hän otti kaikkien puhelinnumerot ylös, ja kertoi soittavansa jokaiselle meistä, emmekä saa puhua enlantia hänelle ollenkaan, vain arabiaa. Kovin syvällistä keskustelua emme voi siis saada aikaiseksi, sillä osaamme vain muutaman fraasin. Tyyliin, miten voit? Hyvin. Missä olet? Täällä, tai kotona, tai pois kotoa tai kaupassa.

Jos hän sattuu soittamaan minulle kun olen tosiaan pois kotoa, paniikki iskee, sillä en todellakaan muista juuri mitään ulkoa. Onni on jos satun olemaan kotona, niin voin edes välillä luntata muistiinpanoista. En siis odota keskustelulta kovin paljoa, korkeintaan noloa tilannetta.

Vaikka onhan se kiva, että voi testata omaa kielitaitoaan. Kaupoissa ja muualla on hankala yrittää vaihtaa kenenkään kanssa yhtään arabian kielen sanaa, sillä ensinnäkin suurin osa kauppojen henkilökunnasta on Intiasta tai Thaimaasta tai muualta kaukoidästä, ja ne harvat arabiaa puhuvat alkavat heti kättelyssä puhua sinulle englantia. Jos sanovat yhtään mitään.

Opettajamme kutsui meidät myös luokseen, hän sanoi että hänen kotonaan on iso kaunis puutarha, ja hän haluaa että tulemme tutustumaan hänen perheeseensä ja kuuntelemaan kun he puhuvat arabiaa. Sitä odotan innolla! 

Me kurssilaiset teimme sotasuunnitelman. Päätimme valmistella ensi kerraksi erilaisia välineitä, joiden avulla voimme harjoitella jo oppimiamme sanoja ja synnyttää keskustelua. Minä piirrän huoneiston huonekaluineen, jotta voimme harjoitella niitä sanoja, joku tuo hedelmiä niin voimme leikkiä kauppaa, ja yksi piirtää vaatteita. Saa nähdä mitä siitä tulee.