Eilen seurattiin olohuoneen ikkunasta alla kulkevaa liikennettä, ja ihmeteltiin ohitse porhaltavia ambulansseja. Koko kaupunki tuntui kaikuvan hälytysajoneuvojen äänistä. Jotain oli selkeästi tapahtunut.

Aamulla luin lehdestä, että Bahrainin rannikolla on uponnut laiva, jossa oli n. 130 matkustajaa. Ilmeisesti laiva upposi aivan tuossa lähellä, puolentoista kilometrin päässä rannikosta. Kuutisenkymmentä on lehden mukaan pelastettu, heistä puolet lievästi loukkaantuneita, ja viitisenkymmentä kuollut. Loppuja etsitään.

Laivalla oli tarkoitus pitää juhlaillalliset, isäntänä firma, joka rakentaa World Trade Centeriä. Ilmeisesti rakennusprojektissa on ohitettu joku tärkeä etappi, jota haluttiin juhlia. Ongelmana oli, että laivalle sai ottaa sata ihmistä, mutta laivaan tungeksi n. 130. Lisäksi juhlia varten laivaan oli lastattu aikamoinen määrä tavaraa. Kapteeni ei olisi alunperin halunnut lähteä ennakoiden ongelmia, mutta matkaan kuitenkin lähdettiin.

Laiva on ilmeisesti kääntynyt ympäri ja uponnut aika nopeasti, pelastusliivejä ei ole ehditty käyttää. Laivan kannen alla uppoamishetkellä olleet ovat todennäköisesti suurin osa kuolleet.

Nämä tiedot ovat Gulf Daily Newsistä, juttuun linkki tuolla kirjoituksen alussa. Jatkossa varmasti tarkentuu, mitä oikeasti on tapahtunut.