Suomalaiset osaavat pitää hauskaa. Torstai-iltana kokoonnuttiin tulevan koticompoundimme uima-altaalle syömään ja seurustelemaan. Seurana oli myös uusiseelantilainen perhe, pari ranskalaista ja yksi latvialainen.

Ruokaa ei tällä kertaa tehty itse, vaan se tilattiin bahrainilaiselta perheeltä. Valtava keko bahrainilaista biriyania, eli maustettua riisiä, kanaa ja lammasta. Kumppaniksi vähän leipää ja palan painikkeeksi olutta ja viiniä. Jälkkäriksi nautittiin mansikkajuustokakkua ja suklaakakkua, sillä seurueessa oli pyöreitä vuosia juhliva synttärisankari.

Seurueessamme oli myös lauma lapsia, joilla oli aivan hervottoman hauskaa yhdessä. Sai puhua suomea, valvoa myöhään ja juosta ympäri puutarhaa. Syödäkään ei oikein malttanut, kun oli liian hauskaa.  Kaiken lisäksi synttärisankari sai lahjaksi kauko-ohjattavan hain, jonka kulkua uima-altaassa oli hauska seurata.

Ilta venähti pitkäksi. Mutta oli hauskaa, varsinkin kun aloimme muistelemaan viime viikkoista Buddha Bar -iltaa ja sen jälkiseurauksia (seurueen kokoonpano oli silloin pitkälti sama kuin torstaina). Siinä vaiheessa piti kuitenkin todeta, että taitaa olla parasta lähteä, kun lapset alkoivat nukahdella tuolehin...