Sillä aikaa kun minä ahersin arabiantunnilla, muru oli katsomassa lentokoneita. Manamassa esiintyi The UK Royal Air Force Acrobatic Team "Red Arrows". Kuvien perusteella aika kivan näköistä!

154842990_aaa529452f.jpg

Bahrain on näihin aikoihin aika ihanteellinen lentonäytöspaikka, sillä taivas on yleensä täysin pilvetön, kuten tänäänkin. Mukavaa, että näin pienessä maassa tapahtuu aina aika ajoin jotain mielenkiintoista! Harmi etten päässyt mukaan katsomaan.

154843702_c7a50db3a9.jpg

No jaa, eipä meilläkään ollut tylsää. Vietettiin epävirallisia päättäjäisiä, sillä ensi kuusta lähtien opintopiiristämme on vuorotellen jatkuvasti joku lomalla elokuun loppuun saakka. Päätettiin jatkaa arabian kieliopintoja vasta syyskuussa, jotta voimme kaikki opiskella samaan tahtiin. Päättäjäiset sujuivat herkuttelun merkeissä. Namnamnam. Uusiseelantilaisella Gabsillä on tosin outo mielikuva herkuttelusta. Vai mitä sanotte porkkanakakusta, joka on kuorrutettu rasvattomalla makeuttamattomalla jugurtilla?