Voi olisittepa paikalla kun avaan maustekaapin! Lainasin ystävältä intialaisen keittokirjan, ja sitä varten hamstrasin kaappiin uusia mausteita. Vesi herahtaa kielelle jo pelkästään siitä, kun raottaa kaapinovea. Olen jo ehtinyt kokkailla linssejä ja kurpitsaa, kahta erilaista kanaa ja lammasta. Tämänpäiväinen kana-ateria ei oikein onnistunut. Kirjan kuvassa kupli herkullisen keltainen kastike, mutta omani muistutti lähinnä jotain viemärissä olevaa. Taisi maustetahna vähän ehtiä kärtsähtää... No, paremmalla onnella seuraavalla kertaa! Onneksi oli tallella vielä toissapäiväistä kurpitsaa, sillä sai mukavasti ryyditettyä epäonnisen kastikkeen joukosta poimimiani kananpaloja. Onnistuessaan ruuissa on aivan mahtavat värit, tuoksut ja maut!

Outoa sinänsä, että ei ole tullut kokattua intialaista täällä aiemmin. Usein ollaan kyllä käyty syömässä ulkona intialaista, viimeksi Lanternsissa. Mutta kotona kokattu on aina kotona kokattua. Kumma puutos tosiaan tuo, että en ole itse hoksannut aikaisemmin kokeilla. Meinaan raaka-aineita on täällä todella hyvin tarjolla. Marketeissa on usein ihan omat osastot esimerkiksi intialaisille kasviksille. Ja mausteita tietysti! Niitä myydään usein ihan valtavissa kukkurakeoissa, päältä sitten voi kahmia haluamansa määrän pussiin. En välttämättä souqista tai hedelmätorilta uskaltaisi ostaa, siellä kun keot ovat ulkona ilman suojaa, pölyn ja lian keskellä. Mutta monta paikkaa löytyy, missä mausteita myydään hygieenisesti ihan sisätiloissa. Valmiiksi purkitettuakin toki saa, mutta minusta on jotenkin eksoottista ostaa niistä kasoista :-) .