Ramadanin aikana asuinalueemme Sar on kaikunut iltaisin kaunisäänisen miehen laulusta. Auringonlaskun jälkeinen laulu kulmakunnan suurimman moskeijan minareetista on ollut joka ilta todella kaunista kuunneltavaa. Joskus olen käynyt ulkona sitä ihan varta vasten kuuntelemassa.

Suomalaiseen elämänrytmiin tottuneelle ramadanin aikainen päivärytmi ei todellakaan sovi. Kuuden jälkeen olisi kyllä ihan mielellään vaan kotona, mutta entä kun kaikki kaupat aukeavat vasta seitsemän, kahdeksan aikaan ja sulkeutuvat puoliltaöin? Kertaakaan en ole vielä jaksanut lähteä kauppakierrokselle enää siihen aikaan illasta, vaikka esimerkiksi vaatevarasto kaipaisi kipeästi täydennystä.

Tietysti toinen vaihtoehto olisi herätä aamulla aikaisin ja mennä jo aamupäivällä kaupungille, mutta jotenkin sitä ei vaan kerta kaikkiaan saa itseään liikkeelle vaikka olisi hereilläkin. Ehkä olen vain laiska tai muuten vaan rajoittunut. Vaikka luulenpa, että haluttomuus johtuu ihan vain siitä, että olen lopen kyllästynyt Bahrainin vaatekauppoihin. Vaikka onhan niitä.

Tänään kävin supermarketissa vähän kuuden jälkeen, ja ensin piti vähän silmiään hieraista jotta uskoi, että kauppakeskus todellakin on auki. Meinaan ei paljon autoja saati ihmisiä näkynyt. Seefin moottoritieliittymä ja sen ali menevä iso risteys ammotti tyhjyyttään, kun normaalisti siinä on ruuhkanpoikanen melkeinpä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Mutta mikäs ihme se on, aurinko kun oli reilu tunti aikaisemmin laskenut. Missäpä muuallakaan ihmiset, kuin kotonaan syömässä!