Nyt on sitten testattu paikallinen keilaratakin. Ystävien kanssa pelattiin kaksi peliä, ja oli hiuskarvan varassa etten hävinnyt kumpaakin. Toisessa pelissä kirin viimeisellä heitolla niukasti kolmanneksi, mutta ensimmäisestä oli pakko kärsiä peränpitäjän paikan tuska.

ylpea.jpg

Keilarata sijaitsee melkein vastapäätä entistä kotiamme, highwayn toisella puolella. Ei vaan saatu kertaakaan itseämme väännettyä sinne sinä aikana kun asuimme siinä lähellä. Nytkään ei oltaisi muuten menty, elleivät ystävät olisi houkutelleet. Onneksi houkuttelivat, sillä oli hauskaa!

Samassa rakennuksessa keilaradan kanssa on jjääkiekkokaukalo. Jää on ilmeisesti surkeassa kunnossa eikä luistimia teroiteta ikinä. Murun työkaveri, kanadalainen yllätysyllätys, aloitti hetikohtapian maahan tulonsa jälkeen vetämään jääkiekkokoulua lapsille ja lopulta aikuisillekin. Muru miettii luistimien hankkimista, mutta mahtaako hankkia kun tuumaus on jo kestänyt niin kauan. Joka tapauksessa Bahrainissakin on mahdollisuus pelata jääkiekkoa, niin lasten kuin aikuistenkin. Lasten jääkiekkoturnauskin on jo ehditty pitää.

Ja kun nyt näköjään aloittelen tässä uraani urheilutoimittajana, jatketaan vielä samalla aiheella. Ollaan nääs aloitettu murun kanssa tenniksen peluu. Tai siis pelaamisesta ei oikein vielä tule mitään, lähinnä keskitytään pitämään pallot kentän aitojen sisäpuolella. Puolet ajasta menee pallojen keräilyyn... Meidän compoundissahan on oma tenniskenttä, ja ihan hyvässä kunnossa vielä kaiken lisäksi, joten uuden harrastuksen aloittaminen oli helppoa. Nyt on käsivarsi parin päivän pompottelusta hellänä, vielä kun välissä innostui heittelemään sitä keilapalloakin.

Tuumattiin, että tähän alkuun olisi varmaan ihan hyvä ottaa pari tuntia, jotta oppisi oikeat perustekniikat. Jos vaikka oppisi lyömään sitä palloa niin, että se oikeasti menisi siihen suuntaan mihin aikoi.

Hiljaisen kesän jälkeen siis vaikuttaa aika hyvältä. Kelit sallivat lenkkeilyn, tenniksen peluun ja uima-altaan vesikin alkaa olla kuin linnunmaitoa eikä enää kiehuvaa. Mahtavaa!