Maalari on saanut maalausurakkansa päätökseen ja kantaa parhaillaan maalaustelineitä naapuritalon seinustalle. Meidän talomme seinät hohtavat uutta maalia. Hieno on.

Murun loma on alkanut. Eilen lilluteltiin taas compoundin uima-altaassa etelänlomafiiliksissä, ja muru oli selvästi jo vaihtanut vapaalle. Onnellisena kun ei tarvitse kuukauteen ajatella töitä.

Bahrainin suomalaisyhdyskunta on kasvanut melkein yhdellä. Tai sanotaanko näin, että Bahrainiin muuttaneen ruotsalaisen kylkiäisenä meillä on optio uuteen suomalaiseen. Eilen välteltiin ansiokkaasti ruotsin puhumista ja siirryttiin sujuvasti toiseen kotimaiseen, eli englantiin, kun seurassamme viihtyi tämä uusi ruotsalaistuttavuus. Mukavaa tavata uusi mukava ihminen.

Täällä on helppo saada hetkessä joukko ystäviä ympärille. Ensin kutsut viattomasti yhden ihmisen, sitten sinulle tulee mieleen että ne yhdet toisetkin varmaan tykkäisivät tulla, ja sitten kun kerta nekin tulevat, niin sitten kyllä kutsutaan loputkin. Haa, mikäs sen mukavampaa! Vähän toista kun Suomessa, missä ystävien tapaaminen vaatii ahkeraa kalenterien vertailua ja silloinkin tapaaminen saadaan sovittua ehkä kolmen viikon päähän...

Niin, ja huomenna lähdetään lomareissulle Singaporeen ja Australiaan. Takaisin tullaan joulukuun alussa. Matkan aikana kirjoitan kun pystyn ja ehdin.