Talomme alkaa olla kuin reikäjuusto. Murua jo eilen pelotti että kohta talo sortuu kasaan reikien takia.

Heiluimme siis eilen porakoneen kanssa ympäri kämppää. Paikalleen pääsivät kauan kaapeissa odottaneet hyllyt, taulut ja muut pikkutilpehöörit. Jopa Brightonin kirpparilta ostamani vanhat lautaset ovat nyt seinällä! Itse asiassa porattavaa jäi vieläkin, mutta koska kaikki huonekalut eivät vielä ole paikallaan, en löytänyt vielä kaikille tavaroille hyvää ripustuspaikkaa. Ja jotkut kuvat odottavat vielä kehystämistä ennen kuin pääsevät seinälle.

Kodissamme on niin paljon paljasta seinätilaa, että niille on pakko ripustella jotakin. Makkarit ovat vielä aika ankean paljaita, mutta eipä niissä ole paljon huonekalujakaan. Tai siis työhuoneessa oli, mutta lainassa olleen ruokapöydän matkan alkaminen kohti oikeita omistajiaan aiheutti sen, että otimme työhuoneesta pöydän ruokapöydäksi.

Kodin laittaminen voi olla sitten hidasta puuhaa!