Tylsää. Videot ei näy. Kävin jossakin toisessakin blogissa missä oli videoegg-video, eikä sekään pyörinyt. Pitää varmaan etsiä joku toinen tapa saada videoita tänne. Ehdotuksia? Hyviä kokemuksia?

Tänä aamuna pyörähdettiin naapurin kanssa tuossa lähirannalla piknik-aamiaisella. Harmi vaan rannan edustalle rakennetaan keinotekoisia saaria, joten vettä ei kauheasti ollut, mutta mukava puisto kuitenkin. Lapsetkin viihtyi. Ja kai se vesi joskus siihen rantaan palaa, kunhan saavat saaret valmiiksi.

Puistossa oli jonkun verran bahrainilaisia perheitä leikittämässä lapsiaan ja ulkoilemassa. Alueella on paljon perinteisiä pikkukyliä, kuvablogiin olen joskus tainnut laittaakin kuvan erään kylän aasiasutuksesta. (Pitääpä etsiä linkki vielä tuohon.) Joskus ajellessa herää seikkailumieli, ja poikkean tavallisesti käyttämältäni Budaiya Highwayltä rannan pikkukyliä kiertämään. Yleensä siinä kyllä käy niin, että päädyn umpikujaan ja pitää pujotella auto hankalista paikoista pois. Mutta jos haluaa arjen keskellä ikään kuin "ulkomaille", voi piipahtaa just noissa kylissä ja tuntea olevansa jossain kaukana. Tavallisesti kun ulkomailla asumistaan ei oikein edes muista ajatella.

Yksi pariskunta tuli pienen poikansa kanssa juttelemaan meidän kanssa. Perheeseen kuului kuulemma kolme poikaa ja yksi lapsi oli vielä tulossa. Hmm. Taisin ymmärtää vähän väärin, mutta luulin kuulleeni että äiti tarjosi pientä poikaansa minulle. "You want Häbib?". Ajatteli varmaan, että kun kaikilla muilla porukasta oli lapsia, niin minäkin tahtoisin yhden. Heh. Anteliasta ja ystävällistä porukkaa, niinhän mä olen aina sanonut bahrainilaisista!

Piknikin jälkeen tehtiin vielä pieni kierros kaupassa, missä kaikki maksaa 200 filsiä, eli noin 40 senttiä. Aina sieltä muovikrääsän keskeltä tekee jotain hyviä löytöjä. Tällä kertaa ostin muovikoreja, säilytysrasioita ja kasan rukousnauhoja, kun niissä oli kauniita helmiä. (Ai niin, en olekaan kertonut uudesta harrastuksestani, helmihulluus on tarttunut minuunkin. Pienimuotoisesti kylläkin vasta, onneksi.)

Murun piti oikeasti lähteä vasta huomenna töihin, mutta aikatauluun tulikin muutos ja muru katosi ovesta hetki sitten. Nyt on sitten taas pari päivää ihan vaan itselle. Ja gradulle, tottakai...