Olen jotenkin ihan sanaton. Viime päivinä on tullut ajeltua paljon autolla ympäri Bahrainia. On se vaan uskomatonta mitä kaikkea tuolla teillä näkee! Eilen esimerkiksi nähtiin murun kanssa lava-auto, jolla oli lastina kukkurakuorma tiiliä. Kuorma taisi olla vähän liikaa auton takajousille, sillä perälauta melkein laahasi maata ja etupyörät vastaavasti tuskin pysyivät maassa. Auto huojui puolelta toiselle holtittomasti, ja odotin että se hetkellä millä hyvänsä levähtää kasaan tai että nokka nousee ilmaan.

Pienillä lava-autoilla kuljetetaan täällä kaikenlaista vuohista, lampaista, aaseista ja poneista rautatankoihin, jääkaappipakastimiin, nojatuoleihin, vaatekaappeihin ja kuten eilen, tiiliä. Niin, ja tietysti niillä kuskataan myös ihmisiä. Varsinkin rakennustyömaiden työntekijät matkaavat yleensä työmatkansa avoimen lava-auton lavalla. Tai saattaa lavan yllä olla jonkunlainen kyhätty katos, mutta ei se paljon viimaa ja pölyä estä.

Tänään vuorostaan näimme peltikolareita riittämiin. Täällä kun ei juuri harrasteta turvavälejä, mutta kiilaamista ja äkkiliikkeitä sitäkin enemmän. Peräänajojen määrä on varmaan kaikkina vuodenaikoina suht vakio. Ollaankin tuumattu, että kolarikorjaamon perustaminen voisi olla täällä aikamoinen rahasampo. Tosin monikaan ei pienistä kolhuista juurikaan välitä, vähintään joka toisessa autossa on jonkun näköinen kolhu. Tarkalle miehelle kuten murulle on ollut varmasti sydäntä särkevää huomata, että täällä ei ylipäätään juuri autoja huolleta. Korjaamolle mennään vasta kun on aivan pakko. Pienet kolhut varsinkaan ei menoa haittaa. Rutattu takapääkään ei haittaa, narulla nääs saa kätevästi peräluukun pysymään kiinni.

Joo. Liikenteessä liikkuessa ei tosiaan voi välttyä ällistyttäviltä näyiltä. Harmi että suurimmasta osasta ei ehdi tai voi ottaa kuvaa.