Irlannin reissun jälkeen olemme molemmat ihastuneita irlantilaiseen soodaleipään. Täällä pääosaksi myytävä valkoinen leipä on tökkinyt jo pitkään, ja pahasti (vaikkei sitä ihan valkoista koskaan ostetakaan, mutta ei niistä "kokojyväleivistä" ole mihinkään). Niinpä tässä eräänä päivänä kaivoin netistä ohjeen soodaleivän tekoon, tutkailin Jawadin (ruokakaupan) hyllyjä ja ostin ohra-vehnäjauhosekoitusta, jossa oli myös ohra- ja kaurahiutaleita, ja pistin hihat heilumaan. Aivan älyttömän helppoa ja sairaan hyvää! Aika tuhtia ja täyttävää, täysin päinvastoin kun kaupan höttöleivät, jotka ovat kuin ilmaa haukkaisi.

Näin se käy: Ohjeessa neuvottiin muistaakseni laittamaan 5 tai 6 desiä jauhoja, mutta taikina jäi aika löysäksi, joten lisäsin jauhoja sen jälkeen vielä reilusti. Jauhoihin sekoitin vajaat 2 tl soodaa ja noin teelusikallisen suolaa. Kuoppa keskelle, kuoppaan puoli litraa maitoa ja varovainen sekoitus. Tarkkaa jauhojen määrää en tosiaan tiedä, lisäilin sitä niin kauan, kunnes taikina oli vielä pehmeää mutta ei enää tahmeaa.

Taputtelin taikinasta pyöreän leivän, tein ristiviillon päälle ja laitoin uuniin paistumaan n. 150 asteessa kolmeksi vartiksi. Paistoaikaa ja lämpötilaa voi vähän säätää, meillä on kaasu-uuni ja siitä on hankala sanoa, että mikä lämpötila todellisuudessa on. Leipä on kypsä kun se kumisee pohjaan koputtaessa. Leivän voi paistaa myös vuoassa. Ohjeissa varoitettiin, että leipä on murenevaa jos sitä leikkaa lämpimänä, joten odotin kolmisen tuntia ennen leikkaamista.

Vein maistiaisen myös naapurille, ja mieltä lämmitti kun kuulin, että he olivat tarjonneet sitä irlantilaiselle ystävälleen, joka oli sitä mieltä että se maistui juuri oikealta! Parempaa palautetta ei voi saada!

Leipominen oli niin helppoa, että luulenpa että tuota leipää leivotaan meillä vielä uudestaankin. Harmi vaan, että ei tullut napattua leivästä kuvaa.

Hassua, minä olin eilen aikeissa kutsua naapurit voileipäkekkereille, ja samana aamuna naapurin rouva oli päättänyt tehdä voileipäkakun. Yhdistettiin siis suunnitelmat ja tulos syötiin juuri äsken. Voi että oli hyvää!