Naapurissa juhlitaan tänään pienen kaksivuotiaan pojan synttäreitä. Käväisin äsken haistelemassa tunnelmia, ja siellä synttärisankari oli heräilemässä, autuaan tietämättömänä tulevasta hulinasta. Kohta poika tulee meille leikkimään hetkeksi, sillä aikaa kun äiti käy hakemassa vielä viime hetken täydennyksiä. Sitten juhlitaankin puutarhassa monikymmenpäisen lauman voimin. Toivottavasti ei ole ihan kauhean kuuma...

Eilen käytiin heittämässä ystävä lentokentälle (meillä oli muutaman päivän siis vieras Suomesta). Ihan jo ehti tottua siihen, että on yövieraita. Viime yönä heräsin pohtimaan, mahtaako vierashuoneessakin olla kauhean kuuma nukkua kun meidän makkari oli ihan sauna, kunnes tajusin, että eihän siellä enää kukaan nuku. Höh.

Eilen käytiin Mezzalunassa syömässä ennen lentokentälle menoa. Tosi hyvää ruokaa ja hyvä palvelu. Ihan parhautta.