On se vaan mahtavaa kun on toimiva pesukone! Olen tänään pessyt jo vuoren pyykkiä, ja huomenna aion pestä toisen mokoman. Julistan puheenaihe pesukoneen päättyneeksi!

Muru on parhaillaan nokkaunilla valmistautumassa yölliseen töihinlähtöön. Loma on siis virallisesti ja käytännössäkin nyt ohi. Minullakin odottaa tuossa kirja- ja paperivuori pöydänkulmalla, huomenna niihin pitää taas tarttua. Loman aikana kaikki kyselivät, että koska se gradu nyt sitten on valmis, mutta en kenellekään oikein ole osannut vastata. Tarvittavan ajan arvioiminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi. Vielä keväällä kuvittelin että valmista on ennen lomaa, mutta nyt tajuan, että kyllä sitä tekemistä riittää vielä.

Tänään huviteltiin viimeisen vapaapäivän kunniaksi käymällä taidegalleriassa. Näytillä oli paikallisen taiteilijan vesiväritöitä ja antiikkisia Lähi-Idän karttoja, litografioita ja huonekaluja. En sitten loppujen lopuksi ostanut mitään, vaikka paria taulua vähän hipelöin. Toisaalta olisi kyllä kiva ostaa jotain taidettakin täältä, mutta ne joista oikeasti todella tykkäsin, oli aika hintavia (niinkuin yleensä kaikki se, mistä tykkään...).

Näytillä oli muutama aivan upea vanha Lähi-Idän alueelta kotoisin oleva puuovi. Ne on kuulkaas u-pei-ta, tahtoisin kovasti sellaisen, mutta kun tuppaavat käymään kukkarolle!