Taisin taannoin puhua laista, joka Bahrainissa säädettiin. Siinä määrättiin antamaan työskentelytauko ulkona työskenteleville kesän kuumina kuukausina kello 12-16. Tämän päivän lehden mukaan huomautuksia asiasta on jouduttu antamaan jo satakunta, ja muutama toistuva lainrikkojafirma on vedetty oikeuteen. Lain rikkomisen seurauksena toistakymmentä työntekijää on saanut sairaalahoitoa kuumuuden aiheuttamien oireiden vuoksi, ja pari työntekijää on ollut muutaman päivän teho-osastolla lämpöhalvauksen vuoksi.

Bahrainilaiseen tyyliin laki tuli voimaan todella nopeasti, mitään edeltävää keskustelua julkisuudessa ainakaan ei ollut. Niinpä työnantajat nostivat aikamoisen äläkän kun laki tuli voimaan, protestoiden sitä, että tiukat aikataulut paukkuu kun työt joudutaan keskeyttämään moneksi tunniksi. Minusta laki on hieno juttu, itse en pystyisi olemaan ulkona edes kymmentä minuuttia keskipäivän aikaan. Mutta ehkä työnantajat saataisiin sitoutumaan tuollaisiin lakeihin vähän paremmin, jos niitä valmisteltaisiin vähän paremmin.

Tämä laki sentään jäi voimaan, toisin kävi sille surkuhupaisalle laille, jossa kiellettiin työntekijöiden kuljettaminen muissa kuin ilmastoiduissa busseissa. Täällähän on yleistä kuljettaa halpatyövoimaa kuorma-autojen lavalla, johon on vesivanerista tai pellistä kyhätty jonkinlainen koppi. Silloinkin työnantajat nostivat niin kovan äläkän (tulee kalliiksi, ei millään pysty, työntekijät vilustuu jos joutuvat siirtymään kuumasta viileään äkillisesti (?!?), valivalivali). Niinpä lakia sitten pehmennettiin, että no, jos ette millään voi niin ei sitten. Arvatkaa vaan katosivatko lava-autot kuvasta?