Murun kanssa opiskellaan kylki kyljessä. Päivät kuluvat siis rattoisasti! Ollaan pyritty silti estämään mökkihöperyyttä tekemällä joka päivä pieni retki jonnekin. Tänään pitäisi mennä Bahrain Mallin postitoimistoon viemään auton vuosittainen rekisteröintilappu. Varsinaista katsastusta ei meidän Hondaan ilmeisesti tarvita, ensimmäinen neljä vuotta menee vissiin pelkällä ilmoituksella.

(Bahrain Mallin postitoimistossa on muuten yksi hauska virkailija, joka puhuu Suomea. Muutaman sanan tosin vain, mutta silti. Jos siis hän huomaa jonkun lähettävän postikortteja tai kirjeitä Suomeen, hän lausuu heille muutaman suomenkielisen tervehdyksen.)

Bahrainiin rakennetaan parhaillaan megasuurta uutta ostoskeskusta. Vanhatkin ostoskeskukset rakentavat kilvan laajennusosia, mutta eivät silti tule pärjäämään koossa tuolle uudelle, jonka kai pitäisi valmistua ensi vuonna. Minusta on ollut aika latistavaa, että uusien laajennusosien avautuessa niissä on ollut vain pari hassua kauppaa auki. Hienot, uudet, avarat tilat, mutta ei juuri tekemistä. Mitenkähän mahtavat saada kansoitettua kaikki ostoskeskukset, kun vanhojakaan ei meinata saada täyteen liikkeitä?

Tuohon meidän naapurustoon Budaiya Highwayn varteen on noussut myös uusi pieni ostoskeskus. Avajaiset olivat kai meidän lomamme aikana, mutta siellä ei kai ole vielä juuri mitään liikkeitä auki. Hölmöä.