Nyt siis tein sen, mitä olen kauan miettinyt! Kyllästyin blogs.fi -palveluun ja päätin kokeilla josko vuodatus taipuisi paremmin tarpeisiini. Toivottavasti viihdyn, alkaa tämä muuttaminen pikku hiljaa riittää. Nyt tosin ei tarvinnut pakata yhtä ainutta pahvilaatikkoa.

En jaksanut olla niin aktiivi, että olisin siirtänyt vanhat viestit Mirka maailmalla -sivuilta tänne. Käykäähän sieltä kurkkimassa vanhat jupinani.

Toivottavasti ette aivan kokonaan eksy, sillä vaihdoin samalla blogini nimeä. Olin täysin kyllästynyt myös siihen, itse asiassa en ollut siihen koskaan kovin tyytyväinen. Vähän sellainen nopeasti hutaistu nimi joka piti äkkiä keksiä. Kaksi merta kuulosti minusta hyvältä, se linkittyy Bahrainin historiaan. Itse asiassa, jos olen oikein ymmärtänyt, Bahrainin voi suomentaa noilla sanoilla.

Tähän sitä sitten suttaantuikin koko ilta. Onneksi ehdin sentään päivällä vähän opiskella. Sain aikaiseksi neljä sivua harjoitteluraporttia, ja olen itse asiassa itseeni aika tyytyväinen. Iltapäivällä kävin kävelemässä kotikadulla. En ollutkaan aikaisemmin rekisteröinyt, miten aikaisin pimeä täälläkin tulee. Vähän viiden jälkeen oli jo pimeä, kun olin luullut että se tulee siinä kuuden jälkeen. Mutta tietysti täälläkin talven tulo vaikuttaa valoisan ajan pituuteen, en vain ollut kiinnittänyt siihen huomiota Suomesta tulon jälkeen.

Ajattelin ensin, että on kiva lähteä pienelle kävelylenkille, mutta koska pimeä tulikin aikaisemmin kuin olin laskenut, kävelystä katosi kaikki hohto. Tuntui että olin kaikkien miesten silmätikkuna, tunsin koko ajan silmät selässäni kun minua mittailtiin päästä varpaisiin. Valoisaan aikaan siihen ei juuri kiinnitä huomiota, eikä siinä pimeälläkään mitään sen kummempaa liity, kunhan vain tuntuu epämukavalta. Turvallista täällä silti on liikkua pimeälläkin, kunhan nyt ei ihan keskiyöllä lähde yksin kylille pomppimaan.

Huomenna pitää hoksata lähteä kävelemään vähän aikaisemmin. Itse asiassa ulkoilu alkaa olla täällä jo mukavaa, lämpötila pyörii jossain alle 30 asteessa. Eilen minulle tuli uima-altaassa suorastaan vilu! En kestänyt kun vähän kastautua. Kävin siellä tosin jo aamulla, joten aurinko ei ollut ehtinyt sitä vielä lämmittää. Voisivat kuitenkin vähän säätää jäähdytystä, aurinko kun ei paahda enää yhtä kovasti kuin aikaisemmin ja vesi pysyy viileänä vähän vähemmälläkin...

Nyt taitaa tietokoneen ruudun tuijottelu riittää. Jos alkaisi suunnata askeleensa petiä kohti. Hyvää yötä!