Niin se sitten tuli ja meni -joulu. Suomalais-ranskalais-kanadalais-bahrainilainen sellainen.

Ensin vietettiin aatto viettäen suomalaista joulua ranskalaisella ja bahrainilaisella vivahteella. Syötiin joululounas ulkona terassilla ja kärpäset pörräsivät onnellisina kinkun ympärillä. Kinkku oli kotoisin Keniasta, ja oli muuten tosi hyvää! Kaikki perinteiset laatikotkin löytyivät pöydästä, namnamnam! Joulupukkikin piipahti tuomassa lahjat.

Joulupäivänä vietettiin kanadalaista joulua kalkkunapöydässä. Vaikka kalkkuna olikin erittäin maukasta, täytyy kyllä sanoa, että suomalainen jouluruoka maistuu minun suussani paremmalta! Lapset esittelivät innoissaan saamiaan polkupyöriä, ja olohuoneessa keikkui uraansa aloitteleva cheerleader.

Oikein kunnollista joulufiilistä en saanut aikaan, enemmän joululta tuntui aikaisemmin, kun tein joululeipomuksia ja tunnelmoin kynttilöiden valossa. Tapaninpäivä tuntui jo ihan tavalliselta päivältä, kierreltiin kaupoissa ja osteltiin krääsää kotiin.

Nyt T on taas töissä, ja arki alkaa. Tietysti tässä välissä on vielä uuden vuoden juhlinta, katsotaan mitä silloin keksitään. Hyvin todennäköisesti olen vuoden vaihtuessa auton ratissa kuskaamassa T:tä töistä kotiin, sen työvuoro nääs päättyy vajaa tunti ennen puoltayötä. Jos jatketaan siitä vaikka suoraan baariin?

P.S. Netti oli pari päivää katkolla, oli tosi orpo olo. Nyt teknikko kävi korjaamassa talon nettiyhteyttä, jos se ei nyt enää pätki joka viikko. Meidän langaton yhteys ei toimi kunnolla vieläkään, nytkin olen ilmeisesti naapurin langattomassa verkossa...