Eilinen päivä vietettiin ihanassa auringonpaisteessa, Al Areen -eläinpuistossa. Puisto on rakennettu bahrainilaiseen tyyliin upottamalla paikkaan mielettömät määrät rahaa. Paikalle on nimittäin pitänyt roudata multaa ja kasveja, jotta ollaan saatu aikaiseksi vihreä keidas keskelle aavikkoa.

29554.jpg

Eläinpuistossa koin elämäni hauskimman kiertoajelun. Osa puiston eläimistä on nimittäin nähtävissä vain bussista käsin, ja pakkohan nekin oli nähdä. Ahtauduimme siis bussiin. Bussissa oli mukana opas, joka kertoi kierroksen aikana puistosta ja eläimistä. Ainoa hankaluus, tai hauskuus, asiassa oli se, että emme ymmärtäneet opastuksesta yhtään mtään. Suurimmaksi osaksi mies puhui arabiaa, ja silloinkin kun hän puhui englantia, olisi ollut ihan sama vaikka hän olisi puhunut mandariinikiinaa -emme ymmärtäneet sanaakaan... Kaiken lisäksi puolet matkasta kului kaasutellen mutkaisia teitä aavikkomaisemassa muutaman puun keskellä, ja joka toisessa mutkassa päivää paistetteli strutsi. Joten ainoat sanat, jotka ymmärsimme, olivat "African ostridge". Kyllä nauratti, mikä ihme tällainen kierros on, jossa nähtävillä on vain strutseja?

Strutsi nimittäin tepasteli myös siinä kävelypuistossakin, näkihän sen jo siellä, ei siihen erikseen kierroksia tarvita. Valtava kaksimetrinen lintu oli täysin vapaana puistossa, ilman aitoja tai häkkiä. Aivan kuin riikinkukot Suomenlinnassa. Hieman kyllä hirvitti kun se tepasteli siinä kosketusetäisyydellä, arvoituksellinen ilme kasvoillaan. Mielessä käväisi, että kyllä sattuisi Juhaa leukaan, jos tuo tuossa päättäisi yhtäkkiä näykkäistä!

29555.jpg