Meikäläisen hermoja koeteltiin tänä aamuna, ja siinä sivussa murunkin. Mun piti viedä auto ruostesuojattavaksi aamulla, herätys mulle karmeasti ennen aamuseitsemää. Muru oli antanut mulle armeliaasti ajo-ohjeeksi kylän nimen: Salmabad. Hmmmm...

Soitin liikkeeseen eilen, ja kyselin ajo-ohjeita. "Siitä liikenneympyrästä ajat toiseen liikenneympyrään, jossa on moskeija keskellä ja teet siinä uukkarin. Sit käänny ekasta oikeelle. Me ollaan siinä Toyota hblblghl shoppia vastapäätä." Siis mikä liikenneympyrä? Hblgbl mikä? Kartta ei paljon anna apuja, siinä on Salmabad-kylän kohdalla harmaa läiskä. Eikun netti avuksi. Bahrain Explorerissa on onneksi tarkka kartta, josta voi etsiä haluamaansa paikkaa alueen nimen perusteella. Tiirailen nettikarttaa aikani ja luulen löytäneeni oikean tien.

Kohtaloani uhmaten käynnistän auton aamulla ja suuntaan kohti Salmabadia. Vältän jopa nerokkaasti pahimman aamuruuhkan ja saavun ajoissa paikalle. Mutta ajo-ohjeita seuraamalla päädyn paikkaan, jossa on vain pari mutaista tietä ja uskomattoman rähjäisiä tönöjä. Ei Toyota hblgbl shoppia missään, eikä varsinkaan minkäänlaista autonhuoltopaikkaa.

Muru sattuu soittamaan tähän väliin, jolloin on hermo pinnassa. Raasu saa kunnian kuulla miten turhautunut olen, ja riitahan siitä tulee. Yritän soittaa liikkeeseen, mutta sieltä ei vastata. Murun puheista päättelen olevani ihan väärässä paikassa, ja ajelen ruuhkassa sinne missä liikkeen pitäisi hänen mielestään olla. Vain tajutakseni, että siellä se ei ainakaan ole.

Tällä välin muru on saanut jonkun puhelimen päähän ja selvittänyt liikkeen sijainnin tarkemmin ja sanelee ohjeet minulle puhelimessa. Seuraan ohjeita, ja huomaan, että olin aamulla päätynyt melkein oikeaan paikkaan, vain väärälle puolelle sitä moskeijaliikenneympyrää (moskeija oli töhritty pieni tönö, jota Suomessa luulisin sähkökaapiksi). Sotkussa onnistuttiin tuhraamaan tunti.

Sanaharkka jatkuu vuokra-autossa matkalla kotiin. Muru on väsynyt yötyörupeaman jälkeen, ja minä edelleen kiukkuinen itselleni, että meninkin ajamaan niin hölmösti harhaan. Riita tosin kuivuu nopeasti kokoon, kun pahimmat paineet on purettu ja tilanteen käänteet selvitetty. Kaikki hyvin, siis.

Parin tunnin päästä auto haetaan pois, ja viedään vahattavaksi. Nyt tosin tiedämme jo koordinaatit, joten siitä ei voi syntyä ongelmaa, mutta mitähän muuta vielä ehtii tapahtua...?

Puuseppä ei ole vieläkään soittanut, enkä ole ehtinyt peräänkään huhuilemaan. Eilen meille olisi pitänyt tulla kahdelta DHL:ltä paketti, mutta ei tullut, eikä tänäänkään sitä ole kuulunut, vaikka puoleenpäivään mennessä olisi pitänyt.

Johan on markkinat!