Meillä on taas vieraita, ja jo tutuksi tullut roolini turistioppaana on jatkunut. Eilen vein pahaa-aavistamattoman ystäväni mattokauppaan.

Matto-ostoksille ei voi mennä kiireisenä, tyyliin "mä vaan äkkiä piipahdan". Mattoja ostetaan pitkään ja hartaasti. Kun kauppaan astuu, heti ei saa mennä asiaan. Ensin rupatellaan mukavia, juodaan teetä tai mehua, jotka kauppias tarjoaa. Sitten vasta alkavat tositoimet. Mattoja alkaa levittyä eteen pikavauhtia, yhtä ei kauaa ehdi silmäillä, kun päälle jo levitetään uusi. Kauppias komentelee apumiestä: "avaa tuo, siirrä tuota, pistä tuo pois, käännä nuo".

Tällä kertaa ei oltu valikoimassa minulle mattoa, vaan ystävälleni. Ajattelin mielessäni, että sitten kun oma vuoroni tulee, en ikinä pysty valitsemaan. Voisin edelleenkin ottaa kotiin ne kaikki. Ystävälläni oli onneksi selkeänä mielessä mitä värejä matossa pitää olla, joten se karsi eteen levitettävää valikoimaa hieman. Sen lisäksi valintaa rajoitti maton paino. Matto kun pitää raahata kotisuomeen matkalaukussa, se ei voi painaa älyttömiä.

Pitkän pohdinnan jälkeen ystäväni päätyi miettimään kahden maton välillä. Saimme viedä ne kotiin testattavaksi. Olimme tulleet kauppaan kävellen, sillä halusimme vähän liikuntaa, ja kauppias tarjoutui ajamaan meidät ja matot kotiin. Sopihan se. Mutta ei ehditty kun autoon istua, kun mies kääntyi katsomaan minua, ja kysyi eikö mentäisi syömään ensin. No mikäs siinä, illallinen olikin vielä syömättä.

Olimme kuluttaneet kaupassa jo ainakin kaksi tuntia, eikä illallisestakaan päästy nopeasti. Mattokauppias analysoi suupalasten välillä Bahrainin talouselämää ja puhui bisnestä niin vilkkaasti, että aika kului kuin siivillä. Kolmenkymmenenkolmen vankan mattokauppiaskokemuksen perusteella parin hassun suomalaisexpatin ja turistin viihdyttäminen sujui vanhalla rutiinilla. Sen verran pikainen illallinen silti hänen mielestään oli, että hän oli sitä mieltä, että vielä pitää mennä kunnolla syömään yhdessä.

Luulenpa, että kauppiaan mielessä killuvat dinaarinkuvat, ja hän odottaa saavansa meistä hyvät asiakkaat. Emme ole ostaneet häneltä vielä ainoatakaan mattoa, mutta Bahrainissa asuvat ystävämme ovat tainneet kuluttaa liikkeeseen dinaarin jos toisenkin. Joten vaikka hän muutaman rahan kuluttaa ravintoloihin meitä kestitessään, hän odottaa saavansa ne moninkertaisesti takaisin.

Mutta on se mies kyllä uskomaton pulinaboksi. Juttua riittää aiheesta kuin aiheesta. Minusta mies on hauska, eikä hänen höpötyksiään kannata ottaa niin tosissaan. Uuvuttavaa olisi jutella hänen kanssaan joka päivä, mutta silloin tällöin se on vain piristävää.

Tänään käytiin viemässä toinen testimatoista pois ja maksettiin toinen, jonka ystäväni siis kuskaa loppuviikosta Suomeen. Taaskaan ei selvitty sieltä pois kovin nopeasti, tällä kertaa ruodittiin suomalaisen ja bahrainilaisen elämän eroavuuksia ja puhuttiin rakkaudesta ja naimisiinmenosta. Ja melkein jo luvattiin mennä hänen kanssaan lounaalle tai illalliselle perjantaina. Katsotaan nyt.

Tämä kirjoitus on hyvä lopettaa Qassimin ajatukseen, jonka mukaan tärkeintä avioliitossa ei ole raha ja myötäjäiset, vaan sydän ja turvallinen olo.