Meille kävi murun kanssa viime viikolla vähän hassusti. Meillä olis ollut 1-vuotishääpäivä, mutta kummatkin unohdettiin se... Mä muistin sen vielä edellisenä päivänä, mutta varsinaisena päivänä se ei tullut pieneen mieleenkään.

Muru vietti meidän hääpäivän katsastamalla kakkosautoa, minä hääräsin kotona. Muistin tärkeän päivän vasta seuraavana päivänä, liian myöhään. Hups!

Otettiin virhe takaisin eilen illalla, ja käytiin syömässä italialaisessa ravintolassa. Ajateltiin että se sopii teemaan, illastettiinhan perheen kanssa yhdessä italialaisittain silloin vuosi sittenkin. 

Eilisiltaisa vilinää ravintolassa katsoessa tuli mieleen, että Bahrainissa on hassua se, miten paljon porukkaa yhden ravintolan ylläpitämiseen menee. Suomessa kun tiskin takana on parhaimmillaan vain yksi henkilö, täällä tarvitaan vähintään kymmenen. (Niin että näin romanttisissa tunnelmissa ajatukseni pyöri, heh). Aloitimme illallisemme sen verran aikaisin, että puolet pöydistä oli vielä tyhjiä. Niinpä tarjoilijoilla ei oikein ollut tekemistä. He seilasivat edestakaisin pienessä huoneessa, ja jokainen ohikulkeva tarjoilija tsekkasi pöytämme tilanteen: onko syöty, juotu, onko pöydästä pois vietävää tiskiä, ? Romanttisesta illallisesta tuli alkuun siis vähemmän romanttinen, kun trafiikkia oli niin valtavasti. Tilanne "rauhoittui" sitten kun ravintola täyttyi, ja tarjoilijoilla oli muutakin tekemistä kuin vahtia asiakasparkoja.

Ei sillä, minusta on mukavaa että henkilökuntaa on riittävästi. Se takaa hyvän palvelun. Harvassa paikassa täällä joutuu odottelemaan kovin pitkään, asiakkaista huolehditaan esimerkillisesti.

Nyt ei sitten tarvitse odottaa kuin puolisen vuotta, että päästään juhlimaan taas hääpäivää. Meillähän niitä on kaksi! Saas nähdä onko muisti silloin parempi.