Saarissa on vetovoimaa. Eilen auton ratti kääntyi kuin taiottuna kyseistä kaupunginosaa kohti. Kävimme murun kanssa tsekkaamassa tulevan kotimme tilanteen. Edelliset asukkaat ovat nyt muuttaneet pois, ja remontti on pikku hiljaa alkamassa. Seiniä oli jo pakkeloitu, pian maalari pääsee tositoimiin. Asunto näytti suorastaan hirveältä! Onneksi minulla on mielikuvitusta, ja pystyn kuvittelemaan lopputuloksen, kun makkarit on kaakeloitu ja ne hirveät lattiamatot revitty pois, ja seinissäkin on uudet maalipinnat.

Tänään sieltä sitten soitettiin ja kerrottiin, että yhden kylppärin lattialaatat pitää repiä pois, sieltä on löytynyt kosteutta. Hieno juttu että hoitavat homman kunnolla, minulla oli pieni epäilys, että herkästi vain maalaavat epämääräiset kohdat peittoon ja sillä hyvä. Mutta näköjään ovat perusteellisia. (Kuuluisat viimeiset sanat?)