Ensimmäisenä iltana uudessa kodissa tajusin, että tämä on ensimmäinen kerta kun asun maan tasalla. Minä, kaupunkien kasvatti, kun olen aina asunut kerrostalossa. Kuukauden verran majailin murun mukana Italiassa, silloin osa siitä asuttiin asuntohotellissa maanrajassa, mutta sitä ei kai oikein voi laskea.

Naapuri huomautti, että nyt en sitten voi enää kuljeskella alasti pitkin kämppää. Tai siis voin, mutta se voi herättää vähän huomiota ;) . No, en kyllä ole kuljeskellut kauheasti alasti kerrostaloissakaan, mutta kai sitä pitää silti ottaa vihjeestä vaari. Muuten minulle voi tulla compoundissa vähän kyseenalainen maine!

Aamulla herätessä tuli jännä tunne, kun suljettujen silmäluomien läpikin pystyi aistimaan ympärillä olevan tilan. Makuuhuoneesta olohuoneeseen tuntui olevan tosi pitkä matka. Ja onhan sinne, meillä on nyt todella iso asunto kahdelle ihmiselle. Asumiskustannukset eivät kuitenkaan juuri kohonneet, sen verran olemme aikaisemmin saaneet pulittaa merinäköalasta ja keskeisestä sijainnista.

Totesin kyllä jo murulle, että ei todellakaan tule ikävä vanhan kodin nurkkia, kun ajeltiin Suomesta palatessa taksilla lentokentältä kotiin liikenneruuhkan läpi. Talossa sinänsä ei ollut mitään valittamista, asunto oli aivan ihana, näköalat mahtavat, ja varsinkin yksi vartijoista todella mukava. Jos saman talon olisi voinut tiputtaa johonkin toiseen ympäristöön, olisimme saattaneet asua siinä pitempäänkin. Mutta keskellä rakennustyömaata  turistihotellien ja -baarien sydämessä emme viihtyneet. Lomalle lähtiessä lähiympäristöön rakennettiin neljää uutta kerrostaloa, yhtä ihan makkarin ikkunan alla. Lomalta palatessa määrä oli kasvanut ainakin kolmella. Joten ihan oikeaan aikaan muutettiin, pian siellä ei olisi kestänyt olla.

Paitsi minun teki mieli perua koko juttu, kun piti hyvästellä se mukava vartija. Hän on ollut talossa töissä koko sen ajan kun olen asunut siellä, kaikki muut työntekijät ovat vaihtuneet, välillä tiuhaankin tahtiin. Mies tuntui olevan ihan murheissaan kun joutui hyvästelemään meidät. Tuli ihan syyllinen olo ja mietin, että minun tulee miestä ikävä.

Mutta olo muuttui paremmaksi, kun saatiin tavarat sisään ja ensimmäiset jo paikoilleenkin. Vielä tämä ei tosin tunnu kodilta, ensin pitää saada paikat järjestykseen ja totutella uuteen ympäristöön hetki. Mutta kivalta tuntuu kumminkin!

Heh, meille on muuten kommentoitu kauhistellen pariinkin otteeseen, kun olemme kertoneet mihin muutamme, että "ai, niin kauas!". Välimatkaa vanhan ja uuden asunnon välillä on n. 15 kilometriä, ja autolla sen hurauttaa vartissa jos ei ole ruuhkaa. Näköjään välimatkatkin ovat suhteellisia, bahrainilaisille pienellä saarella asujille viisikin kilometriä voi olla jo kauhistus!