Eihän se ruokailemaan pääseminen niin helppoa eilen ollutkaan. Käytiin kuuden jälkeen kolkuttelemassa lähipitserian ovea vain todetaksemme, että kiinni on. Eikun seuraavaan paikkaan. Myös kiinni. Siinä vaiheessa totesimme, että alunperin lapsellisten mielestä liian myöhään aukeava intialainen Lanterns taitaa olla kuitenkin paras valinta. Kello kun joka tapauksessa alkoi siinä vaiheessa lähetä seitsemää.

Kävin Lanternsissa nyt kolmatta kertaa. Jostain syystä osun sinne aina maanantaisin, jolloin siellä on seisova pöytä. Mikä ei kylläkään yhtään haittaa, sillä valikoima on herkullinen ja runsas. Salaattipöytä, alkupalalajitelma, wok-pöytä, jossa saa itse koota haluamansa ainekset wokattavaksi, sekä aivan ihania pääruokia. Intialaisista jälkiruuista en ole aina niin vakuuttunut, mutta tällä kertaa suklaamousse ei maistunut kylmältä suklaamannapuurolta, ja meni vaivatta alas.

Seisovan pöydän konsepti on Lanternsissa kyllä aika mainio. Ensin kaulaan ripustetaan esiliina vaatteiden suojaksi. Pöytään kannetaan raksuja ja tomaattidippiä ruokahalun herättäjäksi, mutta kauaa niitä ei malta natustella, kun on jo pakko siirtyä kurkkimaan salaattipöytää. Jonkin ajan päästä tarjoilija tuo sihisevän grillin pöytään, lajitelmasta voi sitten haarukoida haluamansa palat grillattua lihaa ja kanaa. Toinen tarjoilija tuo vielä korillisen naan-leipää. Palan painikkeeksi voi pyytää vaikka intialaista olutta tai mangolassin.

Ruokailua säestää hommansa tosissaan ottava laulajapariskunta. Esiintyminen ei todellakaan ole leikinlaskun aihe, jos heiltä kysyy! Naamat peruslukemilla pari luikauttaa ruotsinlaivamusiikin säestyksellä viimeisimpiä (?) intialaisia hittejä (?). Ehdin eilen olla jo tosi pettynyt, kun laulajat ensin loistivat poissaolollaan, mutta viimein he saapuivat asemiinsa ja hupi alkoi. Homma hoitui rutiinilla.

Ainut huono puoli noissa seisovissa pöydissä on se, että maha tulee aina niin täyteen. Päivä päättyikin siihen, että mentiin murun kanssa tyytyväisinä vatsojemme viereen nukkumaan.