Kotirouva haastoi minut levymeemiin, joka sai minut ajattelemaan musiikkia.

Bahrainilaisilla näyttää olevan erilainen suhde musiikkiin kun suomalaisilla. Kaduilla, ostoskeskuksissa, ruokakaupassa, ihan missä vain vastaan saattaa tulla iloisesti itsekseen lauleskeleva mies tai nainen. Myyjätkin piristävät päiväänsä lauleskelemalla hyllyjä järjestellessään. Joskus olen saanut vastaantulevalta mieheltä reaktiona vihellyksen sijaan laulunpätkän, mikä on saanut minut miettimään mitä luritus tarkoitti, kehuja vai kauhisteluita. Minä kuuntelen lauleskelua aina ihaillen, se käy niin luontevasti. Harva suomalainen lauleskelisi vastaavissa tilanteissa, eihän sitä nyt kehtaa.

Levylistojen kärjessä tuntuu olevan libanonilaisia ja marokkolaisia tähtiä. Naislaulajat eivät juurikaan vastaa kuvaa Lähi-Idän naisista. Vaatteet ovat pikkupikkupikkuruisia, ja videot suorasukaisen ehdottelevia. Pikku hiljaa olen alkanut tottua tähän musiikkiin. Ihan kaikkea loilotusta en vieläkään siedä, mutta joukossa on ihan kauniitakin esityksiä. Ja sopiihan se tähän maisemaan ja kulttuuriin.

Suomessa aina kuuntelin radiota, mutta täällä se jää aika vähälle. Aika kiva löytö on viime aikoina olleet nettiradiot, viimeksi Maurelita johdatteli uudestaan Pandoran äärelle. Yahoon nettiradiota olen myös kuunnellut, mokoma ei vain toimi Firefoxilla. Suomalaista musiikkia niistä ei vaan valitettavasti juuri löydä, onneksi tuolla kaapissa on mukava valikoima suomalaisia suosikkeja. Varsinkin autoon niitä tulee napattua mukaan, Radio Bahrainia ei välillä kuuntele hullukaan. Paitsi perjantai-iltaisin, silloin sieltä tulee meikäläisten korviin sopivaa rokkia.

Muru on meillä se, joka seuraa musiikkimaailman tapahtumia, ja ostaa uutuuslevyjä. Minä olen vähän sellainen fiilistelijä, kuuntelen musiikkia kun siltä tuntuu. Ja kun muistan.