Voi hyvänen aika. Jotkut ihmiset ovat sitten niin epäluuloisia. Eilen Gulf Daily Newsissä epäiltiin kolumnissa, että koko Heathrown terrorismijupakka on vain salajuoni, jolla saatiin huomio kiinnitettyä johonkin muuhun kuin huonosti toimivaan hallitukseen. Siis että se on vain keksitty juttu, joka ei pohjaudu lainkaan todellisuuteen. Salajuoniepäily sai vahvistusta siitä, kun mitään todisteita asiasta ei ole esitetty julkisuuteen.

Juttua lukiessani arvasin jo seuraukset. Ja niinpä, tänään mielipideosastolla jo säestettiin edellistä ja jatkettiin salaliittoteoriaa.

Mistäpä tulikin mieleeni, että sitä saa olla onnellinen, kun netti ja telkkari on olemassa ja pystyy seuraamaan uutisia myös muualtakin, kuin vain paikallisista väritetyistä lehdistä. Tai että pystyy ylipäätään lukemaan uutisia. Meillä oli tässä taannoin pieni keskustelu meillä siivoamassa käyvän naisen kanssa Libanonin kriisistä. En muista enää, mikä hänen sanomisissaan sai huomioni heräämään, mutta joka tapauksessa kysyin häneltä, tietääkö hän miten koko juttu alkoi (siis kiistan alkuperähän on vuosien tappelun takana, mutta siis tämän viimeisimmän sotailun alku)? Hän sitten kirkkain silmin minulle kauhisteli, miten Israel on napannut kaksi Hizbollahin sotilasta.

Pisti siinä sitten vähän epäilemään, että josko hän lukee päivittäin lehtiä ( riittävän kielitaidon puute estää?) ja josko seuraa uutisia telkkaristakaan. Viidakkorummun kuljettamat uutiset eivät sitten enää olekaan ihan yhtä ajantasaisia ja todennmukaisia, näköjään.

Yksi juttu vielä liittyen uutisointiin. Jokin aika sitten maailmalla ja suomalaisissakin lehdissä kohistiin väärennetyistä valokuvista ja sotapropagandasta. Siis kuvista joita oli photoshoppailtu vähän näyttävämmiksi ja kameroiden eteen tunkevista feikkisurijoista (romahtaneiden talojen edessä sureva nainen ja se vihreäkypäräinen mies kuolleita lapsia kantelemassa). Täällä niistä ei puhuttu halaistua sanaa, vaikka samaiset kuvat ovat komeilleet lehden sivuilla näkyvästi, jopa etusivulla.

Hmm. Huomasinpa, että taas kerran aamulehden luku on kirvoittanut kielenkantani ja saanut minut kirjoittamaan. Jospa pian jotain tapahtuisi omassa arjessa?