Minä sitten tykkään meidän mattokauppiaasta. Eilinen ilta kului rattoisasti mattokauppaa vastapäätä sijaitsevassa pienessä ravintolassa herkullista biriyania syöden ja mattokauppiaan kanssa rupatellen. Illan agendana oli uusien asiakkaiden värväys, jossa mattokauppias on erittäin taitava. Bahrainiin saapuneet uudet asukkaat, suomalainen ja irlantilainen, otettiin avosylin "mattokaupan uusiksi omistajiksi", ihan niinkuin minut ja muru aikoinaan!

Mattokauppias muistuttaa mielestäni sarjakuvahahmoa. Ystävälliset silmät, alati naurussa oleva suu, päähine vinossa, alati vauhdissa. Hassu mies, mutta älykäs kun mikä. Ystävällisyyden lisäksi minua miellyttää miehessä se, että hän näyttää olevan aidosti kiinnostunut tapaamistaan ihmisistä, eikä asiakkaaksi houkuttelu tunnu mielistelyltä. Eikä se sitä oikeasti olekaan.

Aina sanotaan, että arabien kanssa ei saa alkaa puhua politiikkaa. Mutta jotenkin kummasti puhe tämän miehen kanssa aina kääntyy siihen. Irak, USA, Bush, Englannissa riehuva riita naisten kasvojen peittämisestä tai peittämättä jättämisestä, kaikki kuumat, kiehuvat kattilat, joihin ei oikeasti kannattaisi koskea. Salaisuus siihen, että keskustelu etenee hyvässä hengessä on siinä, että pitää osata oikeissa kohdissa myötäillä ja pitää osata pitää omat eriävät mielipiteet omana tietona. Vaikka oikeasti ajattelenkin monesta asiasta aika samaan tapaan kuin hän, minun maailmani ei ole yhtä mustavalkoinen kuin hänen. Mutta mikäs minä olen hänen mielipiteitään oikomaan. Ei ole siihen tarvetta.

Pieni piipahdus mattokaupassa riitti, ja nyt tekee ihan hirveästi mieli mattoja. Vieläkään ei olla ostettu itselle ainuttakaan, ja ankean tyhjät lattiat alkavat kyllästyttää. Seuraavaksi rahamme nielee kyllä lähestyvä Australian-matka, mutta sen jälkeen?