Torstainen lento toi minut tosiaan ulkomaille, kirjaimellisesti. Bahrain on kuin toinen maa nyt verrattuna siihen, millaista täällä oli kun lähdin Suomen reissulleni! Ulkona voi jopa olla! Itse asiassa sää on tänään mitä mainioin, mukavan lämmin, pieni tuulenvire käy, taivas on kirkas ja kasvitkin näyttävät jo pirteämmältä. Juuri sitä mitä kaipasinkin!

Kolme viikkoa oli sen verran pitkä aika, että Bahrainissa oloon täytyy taas totutella. Nyt tuntui kivalta tulla tänne, tuttuja oli jo kova ikävä ja muutenkin olo oli kuin kotiin tullessa. Mikä tietysti pitää paikkansa. Kotihan on nyt täällä. Jotain oli ehtinyt muuttuakin poissa ollessani. Rakennustyömailla on edistytty, lähitienoilla on avattu uusi ruokakauppa joka täytyy testata, ja tietysti ramadan on alkanut. Tämänpäiväinen kauppareissu piti kärsiä pienessä nälässä, kun mihinkään ei voinut piipahtaa haukkaamaan mitään -ruokapaikat ja kahvilat ovat päiväsaikaan kiinni. Vettäkin piti hörpätä salaa autossa piilossa muiden katseilta.

Puuseppäkin oli ahkeroinut, ja nyt meillä on vaatekaapeissa lisää kaivattuja hyllyjä, ruokailuhuoneessa on hyllyviritelmä, ja tv:n alla oli päivän verran hieno taso. Tosin viimeksi mainittua ei ole enää. Kun tietenkään mikään ei koskaan voi onnistua ensimmäisellä eikä toisella eikä välttämättä kolmannellakaan kerralla, sehän olisi aivan liian helppoa, niin jouduimme luovuttamaan tason takaisin kauppaan. Unohtivat nimittäin tehdä siitä puolet. Ja tarvitsivat sen yhden malliksi jotta osaavat tehdä toisen, niin kuin oli alunperin tarkoitus. Murulta meinasi taas palaa käämit, paloivatkin jo, ja niin kyllä minultakin. Mutta sitten totesin, että stressaaminen on täysin turhaa. Sen sijaan kannattaa ehkä seuraavalla kertaa kokeilla toista puuseppää. Tämän kanssa kun on takuttu jo tarpeeksi.

Eilen illalla yritettiin metsästää ramadanin merkeissä pystytettyä buffet-telttaa ja hyvää meininkiä, kun nälkä alkoi vaivata. Kaikki, joihin soitettiin, olivat täynnä jopa 600:sta asiakaspaikasta huolimatta, kunnes löytyi yksi melkein tyhjä. Syykin löytyi sitten. Teltassa ei ollut tarjolla seisovaa pöytää, vain surkea ruokalista. Tyydyttiin kumminkin siihen, näpäytyksen saaneina: seuraavalla kerralla kannattaa ehkä varata pöytä ajoissa. Pojat taisivat olla antimiin pettyneitä kun sain heidät ylipuhuttua jättämään formularadan kiihdytyskisatestausillan väliin ja päätymään telttamuonitukseen. Olin yksinkertaisesti edellisen päivän matkustamisesta niin poikki, että minusta ei ollut sinne lähtijäksi. Parin viikon päästä sitten, varsinaisissa kiihdytyskisoissa? Jooko?