Muru lähti just ovenraosta. On menossa ostamaan meille ja naapurustolle formulakisoihin lippuja. Tänään just oli lehdessä juttu, että lippuja on myyty 20 prossaa enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Vaikka on niitä vielä paljon jäljelläkin. Muru sai ens kuun työvuorolistansa eilen, ja sai tietää että kisojen aikaan on vapaata. Joten ei kun lippuja ostamaan!

Viikonloppu sujui ahkerasti grillatessa. Lauantaina meitä oli taas paikalla aikamoinen suomalaiskeskittymä, jota uusi englantilainen naapurikin kävi pikaisesti ihmettelemässä. Minä simahdin kolmelta, ei auttanut vaikka kuinka yritti pinnistellä, oli pakko lähteä nukkumaan. Toiset jatkoivat vielä huomattavasti myöhempään. Taksikin ehti kuulemma jo kerran tulla hakemaan osaa porukasta sillä tuloksella, että kuski istuskeli siinä tovin verran rupattelemassa, ja joutui lähtemään tyhjin käsin pois. Kyytiä tarvittiin oikeasti vasta muutamaa tuntia myöhemmin...

Eilinen päivä menikin sitten aika lailla harakoille. Aamu-uinnilla käytiin, mutta muuten meni lepäämiseksi. Katsottiin taas pari jaksoa Lostia (ollaan siihen ihan koukussa) ja löhöttiin sohvalla. Illalla tilattiin Lanna Thaista aimo satsi ruokaa, jota onneksi tuli ystäväkin jakamaan.

Tänään sitten seuraavan (apina)urakan kimppuun, kun edellinen valmistui perjantaina. Tiedossa taas tunteja koneen ääressä, joten ei kai tässä auta kun aloittaa.