Nyt vasta ehdin katsoa Inhimillisessä tekijässä (arkisto, vuosi 2007) jokin aika sitten näytetyn ohjelman miesten perässä ulkomaankomennukselle muuttavista vaimoista. Parissa blogissa, en nyt enää muista missä, törmäsinkin aikaisemmin ohjelmasta käytyyn keskusteluun, ja muistaakseni niissä kommentit ohjelmasta olivat aika kriittisiä.

Minäkään en jaksanut katsoa ohjelmaa loppuun, jotenkin tuntui tyhjältä jauhamiselta. Totta kai siinä oli myös tärkeitä teemoja, kuten suomalaisen työtätekevän naisen roolin muuttuminen kotirouvan rooliksi, eläketurva ja niin edelleen, mutta minusta keskustelu jotenkin junnasi paikallaan.

Osaksi kyllästymiseni saattoi johtua myös siitä, että en ole aikaisemminkaan kauheasti pitänyt ohjelman toimittajien tavasta vastata jo kysyessään omaan kysymykseensä: "Oliko avioeropäätöksessäsi kysymys siitä että halusit pelastaa itsesi?" . Toki toimittajat tekevät aina taustatyötä ja heillä on mielessä tietty idea mitä teemoja haluaa ohjelman aikana käsitellä, mutta jotenkin minua ärsyttää kun toimittaja kysyessään hakee just jotain tiettyä vastausta.

Ohjelmassa keskityttiin liiaksi luksusrouva ulkomailla -teemaan. Luulenpa, että 99% ulkomailla asuvista suomalaisista, oli he sitten naisia tai miehiä, viettävät aika tavallista arkea josta on luksus kaukana. Sen verran jalat maassa -tyyppejä me suomalaiset ollaan eikä ne palkat nyt niin ihmeellisiä varmaan aina oo. Vapaa-aikaa on enemmän, se on totta, ja se täytetään ystävien kanssa seurustelulla ja harrastuksilla. Ja sit se että pystyy halvalla ostamaan kotiapua.  Ymmärrän että on helppo tarttua tenniksen peluuseen ja kotirouvalounaisiin (jälkimmäistä itse henk koht en hirveästi harrasta), mutta kuulkaa samaa arkea se on niin täällä kuin sielläkin.

Ja ne ulkomaankomennukset. Höh, meitäkin on tässä compoundissa kolme suomalaista perhettä, joista yhdessäkään ei olla ulkomaankomennuksella, vaan töissä ulkomaisella työnantajalla. Semantiikkaa, mutta silti.