Mä olen vähän pahoillani murun puolesta. Olin tänään tosi väsynyt, esseen deadline pukkasi päälle ja aivot jumitti. Tiesin, että esseen tekemiseen menee koko päivä, todennäköisesti iltakin, eikä juuri jää aikaa huilailla. Siihen vielä päälle se, että tekee töitä kotona. Se kun ei näytä oikeasti töiden tekemiseltä. Samalla tavalla notkun koneen ääressä kuin monesti muulloinkin. Ja kotihommat ainakin viikon ajalta vähän retuperällä, sattuneesta syystä...

En tainnut tarpeeksi selkeästi kertoa tilannetta murulle, että on oikeasti kiire, ja mun pitää saada keskittyä. Se tuli tuohon viereen notkumaan ja kyselemään, ja mulla meni moneen otteeseen hermot. Totta kai sekin sitten suuttui kun mä sille aikani ärjyilin. Mutta kun ei yksinkertaisesti jaksa ajatella, muut jutut tuntuu ihan epäolennaisilta kun on tärkeä juttu päällä. Ja kun on muutenkin hankalaa kun aivot ei meinaa toimia, niin pienetkin keskeytykset katkaisee ajatukset niin että niistä on hankala saada uudestaan kiinni. No, ihan oma vika ja kärsivällisyyttä vois tietty olla vähän enemmän. Ja kun on sellainen tyyppi että asiat jää viime tinkaan, niin itsepähän saan kärsiä.

Ei sillä että mulla olis kauheen paljon ollut enemmän aikaa esseen tekemiseen. Just sain edellisen jutun pois alta, ja sen jäljiltä olin niin tyhjiin imetty, että oli pakko pitää pieni tauko. Huomaa, että viime ja tän viikon aikana on tullut tuijotettua ruutua tunti jos toinenkin, rivit hyppii nytkin silmissä. Joten jos olen vähän poukkoileva ja sekava, pahoittelen.

Voitte vaan kuvitella miten laadukasta tekstiä lähti opettajalle tänään. Suoraan sanottuna hävetti, mutta ei vaan ollut paukkuja enempään. Huomenna pidän vapaapäivän ja sitten taas gradun kimppuun.