Edit: lisäsin kuvan

Aamulla heräsin seitsemältä pirteänä kuin peipponen. Sen jälkeen olenkin sitten hääräillyt kaikenlaista. Aamulla vielä kurkkua kutitti inhottavasti, ehkä sen takia unihalutkin olivat vähäiset. Mutta pikku hiljaa päivän mittaan on tuntunut koko ajan paremmalta. Ellen sitten nyt väsytä puuhissani itseäni ihan täysin ja ole illalla ihan kuitti.

Energiaa on paljon ehkä senkin vuoksi, että on inspiroivaa tekemistä. Mieltä poltteli niin etten yksinkertaisesti voinut olla aloittamatta: Ostin noin kuukausi sitten kirjan, jossa esitellään erilaisia painotekniikoita. Metalligrafiikkaahan tein vuoden verran ennen kuin muutin tänne, mutta se harrastus kuivui kokoon ainakin joksikin aikaa kun en ole onnistunut löytämään täältä syväpainoprässiä. Kaikki tarvikkeetkin jäi Suomeen. Kirjan innoittamana päätin ryhtyä tekemään "korviketaidetta" ja ostin linovehkeitä. Tänään sitten kun mihinkään järkevään ei oikein ollut intoa eikä energiaa (eikä ajatuksiin mahtunut mitään muuta kun kerran inspiraatio iski) olenkin kaivertanut sormeni rakoille ja saanut valmiiksi yhden työn. Lino on itse asiassa aika kiva juttu, sillä kun syntyy nopeastikin valmista.

570162.jpg

Kirjassa oli muitakin hyviä ideoita, joten kun linoinnostus menee ohi, voin siirtyä tekemään vaikka kollaaseja tai puukaiverruksia. Niissä ei välttämättä tarvita prässiä, käsivoimatkin riittävät. Muistan kyllä kuulleeni jonkun korvanneen syväpainoprässin ajamalla työn päältä autolla. Sitäkin saatan kokeilla jos oikein paha inspiraatio iskee. Siinä vaiheessa viimeistään naapurit pitävät meikäläistä ihan hulluna...

Nyt on tosi tyytyväinen olo. Tänä keväänä on ollut vahva sisäinen pakko tehdä käsillä jotain: piirtää, maalata, askarrella, tms. Välillä se ei katso aikaa, sitten tehdään vaikka yöllä. Nyt onneksi sattui olemaan päivä.