Voi hyvänen aika, mut on haastettu varmaan viidestä blogista pukeutumismeemiin. Taisi käydä niin, että kun viivyttelin haasteeseen vastaamisessa, kaikki haastettavaa etsivät tarttuivat minuun kuin viimeiseen oljenkorteen, kun kaikki muut ovat jo vastanneet.

Periaatteessa meemit ovat ihan kivoja, mutta joskus kyllästyttää lukea järjestään joka blogista kymmenettä kertaa minkä väriset pikkuhousut kelläkin on jalassa (hih). Siksi itse asiassa ajattelin jättää koko meemin väliin, varsinkin kun sama meemi kiersi läpi bloggaajien yhteisön puolitoista vuotta sitten, ja vastasin siihen silloin. Ja itse asiassa sama mekko on käytössä kotona vielä edelleenkin, joten vastaus ei välttämättä olisi kauheasti edes vaihtunut.

Mutta mikäs estää kirjoittamasta pukeutumisesta noin niinkuin ylipäätään. Kesän kuumimmat helteet alkavat olla jo ohi, mutta silti pukeutuminen on täällä vielä aika kevyttä. En voi käsittää, miten abayaan pukeutuvat naiset pystyvät siihen näinä "syksyn" kuumankosteina iltoina, kun t-paitakin tuntuu tukehduttavalta. Ja vaikka kuinka minulle yritettäisiin väittää, että abaya ja hijab ei ole kuumia, en usko. Ehkä Suomessa niiden kanssa pärjää, mutta kokeilkaa neljääkymmentä astetta.

Paikallislehdessä oli ei-muslimeille neuvo, jossa kehoitettiin pukeutumaan tavallista peittävämmin ramadanin aikana. Ramadanhan on paastoajan lisäksi myös aika, jolloin pidättäydytään seksistä ja esimerkiksi tupakoinnista, joten neuvo on ihan ymmärrettävä (tuskan minimointia?). En kuitenkaan ala pitkähihaista vetämään päälleni, jokin raja sentään. Minusta on ihan tarpeeksi, että sinnittelen ilman kahviloita ja ravintoloiden kotiinkuljetusta päiväsaikaan, kaiken lisäksi ilman vettä julkisilla paikoilla. En ala käyttämään hikipaitaa, ettei muille tulisi paha mieli. Varsinkaan kun en nyt niin hirveän paljastavasti kulje ulkona muutenkaan.

Mitenkähän saisin nauhalle jokailtaisen mekkalan moskeijoista? Tuossa lähistöllä on jossain moskeijassa joka ilta menossa kuin urheilukilpailujen kriittisimmät hetket (äsken taisi olla kyseessä pikajuoksukilpailun loppusuora?). Saman äijän äänen ja saman paatoksen olen kuullut viimeisen vuoden aikana useasti, aina kun on joku tärkeä juhlakausi. Jotenkin se olisi kiva tallentaa, jälkipolville ja kiikkustuoliin muisteltavaksi. Välillä naapurustossa kaikuu kyllä ihan kauniskin laulu, esimerkiksi toissailtana murun kanssa kävelylenkillä ihailin jostain läheltä kantautuvaa kaunista laulantaa. Sekin olisi kiva saada nauhalle.

Vielä kivempaa olisi ymmärtää, mitä lauletaan.