Sykloni Gonu, joka on tehnyt viime päivinä tuhojaan Omanissa ja Iranissa, on nyt saapunut Bahrainiin. Onneksi se on tähän mennessä riehunut jo tarpeeksi, joten täällä se näkyy vain voimakkaana tuulena, merenpinnan nousuna ja siitä johtuvina rannikon tulvina. Suuriin vahinkoihin se ei täällä todennäköisesti johda. Muru kertoi töistä tullessaan, että tuuli on paikoittain todella navakka, ja hiekkapölyä on ilmassa paljon.

Lpic1.jpg
Kuva linkitetty Gulf Daily Newsin sivuilta http://www.gulf-daily-news.com/source/xxx/082/images/Lpic1.jpg

Puutarhassa kävellessä taitaa olla paras katsella ylöspäin, sillä tähän mennessä joka myrskysäällä puutarhasta on kaatunut ainakin yksi puu. Vielä puita riittää, joten paras pitää varansa. Varsinkin, kun täällä tuskin kauheasti tiedetään puidenhoidosta mitään, eikä varmaan kenelläkään ole käsitystä siitä, missä kunnossa puut oikeasti ovat. Luulisi tämän kuivan ilmaston olevan aika rankkaa puille. Ja osa puutarhan puista ei ole mitenkään pieniä...

Onneksi kuitenkin päästään näin vähällä, seuraukset olisivat olleet katastrofaaliset, jos Bahrainin kokoiseen maahan olisi sykloni iskenyt oikein kunnolla. Ollaan siis onnellisia eikä murehdita puita.