En tiedä mistä johtuu, mutta viime aikoina olen taas innostunut tekemään kaikenlaisia kokeiluja keittiössä. Noin viikko sitten aloitin ensimmäisen projektin laittamalla kuivattuja herneitä likoamaan. Se projekti on nyt tässä vaiheessa:
861498.jpg

Nyt odottelen malttamattomana, koska saan laittaa leivän päälle tuoreita herneenversoja. Hetki tuossa taitaa vielä mennä.

Seuraava projekti alkoi pari päivää sitten, kun laitoin ruisvellin happanemaan. Nyt se projekti on tässä vaiheessa:
861502.jpg

Vähän jännitin, mahtaako taikina nousta. Mitään hurjaa paisumista ei tapahtunut, mutta kyllä taikinapallero mielestäni vähän kasvoi. Tein taikinaa vain pienen määrän, sillä minulla oli vain kilo ruisjauhoja, joten nyt keittiössä kohoaa kaksi pientä reikäleipää. Jonkun ajan päästä kokeilen paistaa ne, silloin viimeistään huomaan, onnistuiko ruisvellin hapatus oikein. Joka tapauksessa laitoin pari pientä taikinapalleroa pakkaseen seuraavaa yritystä varten.

Malttamaton kun olen, en jaksanut odottaa tuoretta leipää koko päivää, joten aikaisemmin päivällä leivoin yhden soodaleivän, sellainen kun on tosi nopea tehdä. Palan olen siitä jo ehtinyt syödä, kuten näkyy.

861505.jpg

Mutta vielä tosiaan pidän peukkuja pystyssä, että hapanleipä onnistuu. Tai että olis edes vähän sinne päin...!